Sinujen kesäleiri Tampereen Kangasalalla


Sinujen kesäleirille heinäkuun lopussa osallistui 15 nuorta ja neljä ohjaajaa. Leirillä oli sijoitettuja nuoria, sekä myös biologisia nuoria ja ensimmäistä kertaa myös adoptoitu nuori. Leirin alkaessa Kangasalan Ilkon leirikeskukselle saapui mietteliäitä, mutta innokkaita nuoria. Illalla oli perinteisiä tutustumisleikkejä.


Seuraavana päivänä oli ohjelmassa esimerkiksi kävely retki metsässä, savolaista pesäpalloa ja koppipalloa, sekä iltapäivällä menimme Särkänniemeen, jossa huvittelimme erilaisissa laitteissa, muun muassa hypen ja tornadon vauhdikkaassa kyydissä ja myös hiljaisempien laitteiden kyydissä, kuten esimerkiksi keinukarusellin. Herkuttelimme myös hyvällä ruoalla ja herkuilla Särkänniemessä.


-Särkänniemessä oli todella hauskaa viettää aikaa kavereiden kanssa ja huvitella sekä kierrellä muuten vaan siellä komentoivat muutamat nuoret leiriltä


 Särkänniemestä tultuamme illalla Leikimme hauskaa pantomiimi leikkiä, sekä rikkinäistä puhelinta piirtämällä. Viimeinen kokonainen leiripäivä alkoi savolaisen metsäpesiksen merkeissä, jossa piti kerätä juoksuja hyppimällä hyppynarua. Iltapäivästä kävimme vertaistuki keskusteluhetken, jossa keskustelimme nuorten omista tarinoista. Viimeinen leiri ilta menikin saunoessa ja nuorten keksimien ohjelmanumeroiden parissa.  Leirin loppuessa nuoret kiittivät leiristä ja osa sanoi, että leiri olisi jopa voinut olla pidempi.

 

Tekstin kirjoittanut leiriläinen Joel Sällälä


kangasala


Sinut Armeijassa!

Käsky ”Asento!” lienee tullut tutuksi kaikille 27.-29.9.2013 Kauhavan lentosotakoululla järjestetylle Sinut Armeijassa-leirillä mukana olleille. Armeija leirillä ei kuria karsastettu niin kuin armeijassa ole muutoinkaan tapana. Punnerruksia sateli toisille kielenkäytöstä ja ohjeiden noudattamattomuudesta. Toiset meistä jättivät järjellä punnertamisen vähemmälle tottelemalla kertakäskystä. Illalla saimme varusvarastolta päällemme puolustusvoimien yhtenäiset asusteet, kokonaan maastokuvioiset luonnollisesti. Yön pimeinä hetkinä saimme luoda turvallisuutta toisillemme toimiessamme kipinävartioijina, pitäen samalla huolen siitä ettei kamiinan tuli sammu. Aamun sulkeisista asti kuuntelimme yksinkertaisia käskyjä kuten: ”Käännös oikealle!” ja ” Taakse poistu!”. Pääsimme kokeilemaan ampumataitojamme ilmakivääreillä, sekä kokeilemaan vartiomiehen tehtävässä toimimista rakennuksen tarkastusta suorittaen. Lauantaipäivän makein kohta oli sotilaskodille päästessämme herkuttelemaan pullalla ja kaakaolla. Leirillä opimme myös sotilaan tärkeitä taitoja retkikeittimellä toimittaessa ja ensiapua annettaessa. Leirin lopuksi me leiriläiset saimme kiitosta yllättävästä kehityksestä käskyjen ja komennusten tottelemisessa sekä muodossa marssimisesta. Me puolestaan saimme antaa suuren kiitoksen Kauhavan lentosotakoulun väelle vastaanotostamme ja leiriohjelman kaikenkattavuudesta. Juna matkalla vielä jutellessamme muutaman leiriläisen kanssa toiminnasta päällimmäinen ajatus olikin ”Seuraavalle leirille on päästävä!”

                                                                                                            Heikki Mustonen 

lehti 4