NRO 02 / 2010

  LEHTIARKISTO

  NUORTEN JUTUT  
    
Taideleirillä Laukaassa
    

Kainuun Sinujen toimintaa
 

Osallistu Kasvukipuja-kirjoituskilpailuun

  
    

  

 

  

Osallistu nettilehden tekemiseen!

 

   

Kainuun SINUJEN toimintaa

Kesäiset terveiset Kainuusta! SINUT-toiminta alkoi täällä oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen, kun Kainuun perhehoitajat järjestivät talvileirin Vuokatissa. Pelailimme silloin kaikenlaisia pelejä ulkona ja sisällä ja halukkaat pääsivät myös laskettelemaan. Kaikilla oli kivaa!

Sitten vierähtikin lähes vuosi ennen kuin SINUT-asia otettiin esille uudelleen. Vaismaan Jaakko tuli kouluttamaan ja ohjaamaan kolmea henkilöä SINUT-toiminnan vetämiseen. Tästä parin tunnin tapaamisesta saimme paljon eväitä tulevaisuutta varten.

Ensimmäisen leirin järjestimme marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2009 Ukkohallassa. Pelailimme siellä kaikkea, kävimme saunamaailmassa ja tutustuimme toisiimme entistä paremmin. Leiri oli onnistunut!

SINUT-ryhmä täällä Kainuussa on muotoutunut noin 7 hengen kokoiseksi ja ehkä näin pienen porukan takia ryhmähenkemme onkin kertakaikkisen upea. Olemme pitäneet muutaman tunnin mittaisia tapaamisia ja nyt suunnittelemme jo ensi kesän leiriä, josta tulee takuulla aivan mahtava!