
Pikkujoululeiriltä löytyi uusia ystäviä
Perinteistä pikkujoululeiriä vietettiin joulukuussa Sääksmäellä Pappilanniemen leirikeskuksessa. 16 leiriläistä saapui eri puolilta Suomea viikonlopun viettoon neljän ohjaajan kanssa. Lumi ja pakkanen hidastivat matkantekoa, mutta kaikki pääsivät turvallisesti perille.
Viikonlopun aikana ehdittiin touhuta monenlaista, mm. pelailla erilaisia pallopelejä, keskustella pienissä ryhmissä, ulkoilla, saunoa ja pulahtaa avannossa, leipoa pipareita ja torttuja sekä kisailla lennokkien lennätyksessä.
Leiriläiset lähtivät sunnuntaina hyvillä mielin kotiin uusien kavereiden numerot kännyköissään. Leirin parasta antia olikin palautteen mukaan uusien ystävien tapaaminen. Vähän jäätiin harmittelemaan sitä, ettei ihka aito joulupukki ehtinyt vierailla leirillä, mutta varapukki jakoi pienet lahjat osallistujille.
Riina Pekkala
|